Pääkirjoitus

Kuka meistä on turvassa?

Hätäkeskukseen soittaessa ihminen olettaa saavansa avun paikalle nopeasti sitä tarvitessaan. Ensihoitoa, pelastustoimea ja poliisia ihmiset pitävät tärkeinä jokaiselle kansalaiselle kuuluvana oikeutena. Ensihoidon yksikkö löytyy jokaisesta Suomen kunnasta ympäri vuorokauden, samoin pelastuslaitoksen, ainakin vapaapalokunnan muodossa. Mutta miten on poliisin laita?

Toimin itse ensihoitajana harvaan asutulla alueella, jossa poliisin saatavuus tehtäville varsinkin yöaikaan on heikkoa ja odotusajat pitkiä. Poliisia ei todellakaan löydy jokaisesta kunnasta, varsinkaan ympäri vuorokauden. Usein joudumme miettimään todella tarkkaan, odotammeko poliisia vai lähtisimmekö varovasti kohteeseen katsomaan pärjäisimmekö mahdollisesti ilman.

Eräänä talviyönä saimme keikan, jonne myös poliisi oli saanut hälytyksen työturvallisuusriskiin perustuen. Meillä oli kohteeseen matkaa noin 20 kilometriä. Soitin hälytyksen saaneelle partiolle toiseen kuntaan ja matkaa kohteeseen heillä oli reilu 100 kilometriä. Tässä vaiheessa otin puhelun hälyttäjälle lisätietojen saamiseksi. Hälyttäjä kertoi, että kohteessa potilaamme käyttäytyi edelleen arvaamattomasti ja aggressiivisesti ja oli selvää, ettei meillä ole asiaa kohteeseen ennen poliiseja. Kerroin ilmoittajalle, että joudumme odottamaan poliiseja kohteeseen toiselta paikkakunnalta ja aikaa tulisi menemään ainakin 1,5 tuntia. Pukiessani luotiliivejä päälleni kerroin hälyttäjälle, että emme tule kohteeseen ennen poliiseja, koska se ei ole turvallista meille potilaan aggressiivisuuden vuoksi. Seuraava kysymys sai minut hiljaiseksi. Hälyttäjä kysyi selvästi pelokkaalla äänellä: ”Mutta entä meidän turvallisuus?”

Turvallisia työpäiviä!

Karoliina Malinen

päätoimittaja