Pääkirjoitus

Kuka alkaa mua?

Jokaisella on silloin tällöin työvuoroja, joissa jaksaa tehdä vain sen pakollisen. Hoitaa potilaat ja annetut työtehtävät kunnialla. Aina ei jaksa kouluttautua eikä kehittää itseään tai työpaikkaa. Jos kuitenkin edes silloin tällöinolisi hetki aikaa ja jaksamista miettiä, miten asiat voisi tehdä paremmin.

Meissä ihan tavallisissa työntekijöissä piilee aivan valtava voima, tieto ja taito. Mutta miten saisimme tämän kaiken käyttöön? Ensihoidossa tutkimisaiheitakin löytyisi loputtomasti, mutta mistä löytyisi tutkijat. FinnHEMS järjesti tutkimusseminaarin lokakuun lopussa Helsingissä ja se kokosi yhteen valtakunnallisesti ensihoidon tutkimuksesta kiinnostuneita ja tutkimusta jo tehneitä. Tämä suunta on oikea. Ensihoidon koulutus, kehittäminen ja tutkiminen ovat kuitenkin trio, jolla alaa ja potilaiden hoitoa voidaan viedä eteenpäin.

Olin lokakuussa Kuopiossa ensihoitajaopiskelijapäivillä ja siellä pääsin jututtamaan ensihoidon opiskelijoita. He olivat erittäin innostuneita ja tiedonjanoisia kaikkea uutta kohtaan. Tuli jopa vähän huono omatunto siitä, minne oma innostus ja kehittämisen halu on hävinnyt työvuosien aikana. Aionkin ottaa vuodeksi 2018 tavoitteen. Tutkijaksi ei vielä tässä elämäntilanteessa resurssit riitä, mutta lupaan lukea niin suomalaisia kuin kansainvälisiä ensihoidon tutkimuksia ja ensihoidon kirjallisuutta. Tämäei vielä vaadi paljoa, työvuorossa ennättää varmasti ainakin jossain välissä ottaa kirjan käteen. Jospa sisäinen tutkija heräisi ja jos ei, niin kouluttautuminen ei kuitenkaan mene hukkaan.

Oululaisittain kysynkin teiltä lukijat, kuka alkaa mua?

Oikein rauhallista joulun aikaa ja kehittävää uutta vuotta kaikille!

Karoliina Malinen

päätoimittaja