SYSTOLE: Vuoden ensihoitajat vaativat alalle täydellistä koskemattomuutta

2022-10-05T22:00:38+03:0005.10.2022|Uutiset|

 Vuoden ensihoitajat vaativat alalle täydellistä koskemattomuutta

 Ensihoidon täydellisen koskemattomuuden puolesta.

 

Ensihoitajat joutuvat kohtaamaan uhka ja väkivaltatilanteita työssään. Ensihoitohenkilöstöön kohdistuva väkivalta konkretisoitui sunnuntaina pahimmalla mahdollisella tavalla, kun työtehtävissä ollutta ensihoitajaa puukotettiin. Tapahtunutta ei voi hyväksyä missään muodossa. Suomessa ei vielä ole yksikään ensihoitaja kuollut työtehtävällä tapahtuneen väkivallan kohteena. Sunnuntain tapahtuma näytti, että pahin mahdollinen on joka päivä lähempänä, jos asioille ei oikeasti tehdä nyt mitään.
Vuoden ensihoitajat vaativat, että ensihoitoon perustetaan valtakunnallinen ohjausryhmä luomaan yhtenevät käytänteet uhka- ja väkivaltatilateiden kouluttamiseen ja toimintamallien kehittämiseen. Ryhmässä pitää olla edustettuna eri alueiden uhka- ja väkivaltatilanteisiin perehtyneet kouluttajat.  Ensihoitotyössä kaikkia tilanteita ei voi ennakoida, mutta niihin voi koulutuksella varautua. Uhka- ja vaaratilanteisiin varautuminen ja ennakoinnin opettelu kuuluu sisällyttää ensihoitajan opintoihin omana kokonaisuutenaan. Vuoden ensihoitajien näkemyksen mukaan koulutusten tulee olla sisällöltään valtakunnallisesti yhtenevää koskien sekä tutkintoon johtavaa että työelämässä tapahtuvaa uhka- ja väkivaltatilanteisiin liittyvää koulutusta.
Sen lisäksi, että ensihoitohenkilöstöä koulutetaan uhka- ja väkivaltatilanteiden varalta, on vähintään yhtä tärkeää, miten työpaikoilla toimitaan väkivaltatilanteen jälkeen. Vuoden ensihoitajat haluavat muistuttaa ensihoito-organisaatioita siitä, miten tärkeää uhka- ja väkivaltatilanteiden jälkihoito työyhteisössä on. Uhrin ja työparin lisäksi jälkihoitoa tarvitaan koko työyhteisössä. Ensihoito-organisaatioissa tulee olla sovitut toimintamallit, jotka otetaan käyttöön kyseisissä tilanteissa. Työnantajan tulee olla työntekijän tukena aina oikeusprosessin loppuun asti. Auttaminen ja tukeminen pitää nähdä työnantajan ja työntekijöiden yhteisenä asiana.
Lopuksi Vuoden ensihoitajat haluavat muistuttaa päättäjiä siitä, että rikoslaki ei edelleenkään rinnasta työtehtävissä olevaa ensihoitajaa virkamieheen. Rikoslakia tulee päivittää kiireellisesti niin, että ensihoitohenkilöstöä kohtaan väkivaltaa tehneen tai sillä uhanneen henkilön saama tuomio vastaa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta annettavia tuomioita.
Nyt tarvitaan tekoja eikä vain puheita. Jokaisella ensihoitajalla on oikeus päästä ehjänä kotiin työvuorosta.
ÄLÄ
Ensihoidon täydellisen koskemattomuuden puolesta.
4. 10.2022 Vuoden Ensihoitajat
Lisätietietoja:
Anu Venesoja puh. 040-557 5824
Sanna Kauppinen puh. 0400-955550
Go to Top