Ylityöt ensihoidossa
Yle uutisoi 7.7. Keski-Suomen ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirien eroista, mitä tulee ensihoidossa tapahtuviin ylitöihin (https://yle.fi/uutiset/3-12010329). Molempien alueiden linjaus on, että kiireelliselle tehtävälle tulee aina lähteä, vaikka
Ällän papereilla ensihoitajakoulutukseen?
Ällän papereilla ensihoitajakoulutukseen? vpj Tomi Malinen Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vuonna 2017 yhdessä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa hankkeen, jossa haettiin yhtenäistämistä valintatapoihin,
SEHL ajaa muutosta: Erityisäitiysraha myös ensihoitajille
SEHL keskustelee Kansaneläkelaitoksen kanssa erityisäitiysrahan perusteista ensihoidossa. Liiton edustajat kävivät elokuun alussa keskustelemassa ensihoitajille myönnettävän erityisäitiysrahan perusteista. Keskusteluyhteys on avattu, ja vaikuttamistyö jatkuu. Hallituksen
Kehitetään yhdessä koko ensihoitoalaa
Viime keväänä Suomen Ensihoitoalan liiton 50-vuotisjuhlassa alan konkarit kertoivat tarinoita siitä, miten ensihoito Suomessa on kehittynyt. Ei voinut kuin ihailla sitä intoa ja rohkeutta, millä
Erik Lydén: Savumerkkejä
Jokainen muistanee ainakin lapsuudestaan intiaanien savumerkit. Niitä allekirjoittanut yritti kotipihan nurkassa harjoitellakin, mutta aikuisväestö onneksi puuttui asiaan riittävän ajoissa: Ei olisi ehkä tullut palokunnalta tarraa